Kodin ja koulun välinen yhteistyöKodin ja koulun yhteistyön tavoitteena on lapsen ja nuoren koulunkäynnin ja kasvun tukeminen sekä syrjäytymisen ehkäiseminen. Lähtökohtana on luottamuksellinen, tasa-arvoinen ja avoin vuorovaikutus. Yhteistyö jatkuu koko perusopetuksen ajan ja korostuu koulunkäynnin siirtymävaiheissa.
Vuosiluokat 1 - 6Kaikilla luokka-asteilla järjestetään vuosittain yhteisiä tai erillisiä vanhempainiltoja. Kirkonkylän koulutulokkaiden vanhempainilta pidetään keväällä ennen kouluuntutustumispäivää. Kyläkouluilla tällainen vanhempainilta järjestetään tarvittaessa. Kuudesluokkalaisten huoltajille järjestetään keväällä yhteinen vanhempainilta yläasteelle siirtymisestä.
Arviointikeskustelut pidetään marraskuun ja helmikuun välisenä aikana. Arviointikeskustelussa opettaja ja huoltaja tai huoltajat keskustelevat oppilaan koulumenestyksestä. Arviointikeskusteluja voidaan tarvittaessa järjestää jo syksyllä. Arviointikeskustelujen sijaan voidaan järjestää myös ryhmäkeskusteluja, joissa huoltajat ja opettajat keskustelevat ryhmissä lapsiin liittyvistä asioista.
Oppilailla on käytössään reissuvihko tms., jonka avulla opettaja ja huoltajat pitävät yhteyttä. Koteihin tiedotetaan oppilaan edistymisestä ja erityisopetuksen tarpeesta. Koteihin annetaan tarvittaessa tietoa myös oppilaan kehitystä tukevista yhteistyötahoista kuten perheneuvolasta.
Huoltajat voivat osallistua koulun toiminnan suunnitteluun ja arviointiin mm. vanhempainilloissa tai vanhempain-toimikunnissa/vanhempainyhdistyksissä tai koulujen johtokunnissa vaikuttamalla. Heillä on mahdollisuus olla apuna erilaisissa tapahtumissa kuten koulun urheilukisoissa, työpajoissa ja retkillä.
Vuosiluokat 7 - 9Vuosiluokilla 7 - 9 kodin ja koulun välinen yhteistyö on tiedottavaa ja toiminnallista ja sitä toteutetaan oppilas-, luokka- ja koulutasolla. Eri luokka-asteilla järjestettävät tilaisuudet sekä kodin ja koulun välisen yhteistyön tiedotuskanavat ovat alla olevassa kaaviossa.
Kodin ja koulun yhteistyön kaavio › Opetussuunnitelma
|
|
|