KUNNANJOHTAJAN TERVEHDYSPetäjävesi on järvirikas ja luonnonkaunis kunta, noin 25 minuutin automatkan päässä Jyväskylästä länteen. Valtatie 23 Jyväskylästä - Poriin, valtatie 18 Jyväskylästä - Vaasaan ja Jyväskylä – Haapamäki –Seinäjoki ja Tampere rautatie kulkevat kirkonkylän keskustan kautta. Tikkakosken lentokentälle on kunnan taajamasta reilun puolen tunnin ajomatka. Mainiot liikenneyhteydet kaikkiin suuntiin luetaan Petäjäveden vahvuuksiin. Kunnan omien palvelujen lisäksi Petäjäveden kuntalaisten käytössä on Jyväskylän kaupunkiseudun korkeatasoiset palvelut.
Petäjävesi tunnetaan Unescon maailmanperintöluetteloon hyväksytystä v. 1764 rakennetusta vanhasta kirkosta ja vahvasta käsityöperinteestä. Perinteisten arvojen vaaliminen on synnyttänyt Petäjävedelle kulttuurin, joka on mukana asukkaiden arkipäivässä ja joka on noteerattu myös maailmalla. Erinomaisena esimerkkinä käsityöperinteen edelleen kehittämisestä on Petäjävedellä sijaitseva Jyväskylän ammattiopiston oppilaitos. Oppilaitoksesta valmistuu vuosittain nuoria kädentaitajia, eli artesaaneja.
Entistä useampi kaupunkiseudulla työssä käyvä perhe on muuttanut asumaan Petäjävedelle. Eikä se ole mikään ihme. Elävä maaseutu, tasokkaat kuntapalvelut ja kaupunki ihan vieressä ovat yhteenlaskettuna todella kova sana tämän päivän kuntakilpailussa. Petäjäveden asiat ovat hyvässä kunnossa, joten kuntamme täydentää Jyväskylän kaupunkiseudun vahvuuksia ja kilpailukykyä erinomaisella tavalla. Jyväskylän kaupunkiseutu on vahva kasvualue, jonka väkiluku kasvaa kovaa vauhtia. Petäjävesi haluaa olla aktiivisesti mukana Jyväskylän kaupunkiseudun kuntayhteistyössä, koska koemme, että tulevaisuuden palvelutuotannossa ei enää kukaan pärjää yksin. PETÄJÄVEDEN KUNTASTRATEGIAPetäjäveden kunnan hyvän menestyksen salaisuutena ovat toimivat strategiat. Strategialla tarkoitetaan suunnitelmaa, jolla pyritään saavuttamaan tavoiteltu päämäärä.
Mennäksemme jonnekin tarvitsemme matkaa varten tien. Petäjäveden tulevaisuuteen mennään strategisia valtateitä pitkin. Niihin on kirjoitettu kunnan kriittiset menestystekijät. Visiot toteutuvat konkreettisilla toimenpiteillä. Petäjäveden kunnan käytännön toimenpiteet on kirjoitettu tuloskortteihin. Valtatiekortti strategia on Petäjäveden kunnan tapa toimia.
Hyvä lukijani. Me Petäjäveden päättäjät katsomme tulevaisuuteen positiivisesti. Kehitämme pro – aktiivisesti uusia palvelukäytänteitä, jotta perustehtävämme eli hyvinvointipalvelut tulee hyvin hoidettua ja raha riittäisi. Oma strategia ja kuntayhteistyö ovat tulevaisuuden kehitysavaimia. Teppo Sirniö kunnanjohtaja puhelin 014 2673 001
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
|