SYRJÄHARJUN RETKIPOLKUSyrjäharju sijaitsee Pengerjoen kylällä Petäjävedeltä noin 8 km Multialle päin. Syrjäharju on syntynyt noin 10 000 vuotta sitten maajään sulamisvesien muovaavana seitsemän kilometriä pitkäksi harjumuodostelmaksi. Harjun lakipiste on 150 metriä merenpinnasta. Alue on merkittävä pohjavesialue Asutuksen piiriin harju liittyi noin 500-vuotta sitten kun Petäjäveden ensimmäinen pysyvä asutus syntyi. Alue kuului tuolloin Rukoila-Jäniksen talon, maa-alueeseen. |   | Syrjäharjun alueen merkitys ihmiselle 500-vuoden aikana - Eränkäynti, metsästys, marja- ja sienimaat
- Asutus ja viljely
- Raudan jalostus ja tervanpoltto
- Metsätalous ja soravarat
- Tie- ja kulkuväylät
- Pohjavesialue
- Retkeily- ja luonto / Natura-alue
Syrjäharjun vedenottamo Syrjänharju on noin seitsemän kilometriä pitkä, mutta suhteellisen kapea harjumuodostelma, joka on kokonaisuudessaan luokiteltu tärkeäksi pohjavesialueeksi. Harjun eteläpää on pohjaveden kertymän kannalta heikompaa aluetta ja parhainta aluetta on harjun keskiosuus, jossa kunnan käytössä oleva lähdevedenottamo sijaitsee. Kaikkiaan harjusta on laskettu saatavan pohjavettä noin 1000 m3 vuorokaudessa. Lähteestä, johon kunnan vedenottamo rakennettiin vuonna 1993 oli mitattu ylijuoksuna noin 500 m3 vuorokaudessa. Kaivon rakentamisen jälkeen antoisuudeksi mitattiin 350 m3 vuorokaudessa. Vesilaitos käyttää vedenottamon vuorokausituotosta keskimäärin noin 250 m3. Vedenottamo on Petäjäveden tärkein vesilähde, josta vesi jakautuu kirkonkylän taajaman lisäksi lähes koko kunnan alueella runkovesilinjojen kautta. | Syrjäharjun retkipolku Syrjäharjuun on rakennettu vuonna 2003 Hetteen eräsija-hankerahoituksella opastettu retkipolku. Retkipolun pituus on noin 4 kilometriä. Polun lähtö- ja paluupiste on Petäjävesi-Multia maantieltä ennen Pengerjoen siltaa vasemmalle erkaneva Penkkalan tienhaara.
Polku on opastettu lähtöpisteessä informaatiotaululla ja matkan varrella punaruskein maalitäplin puihin, kiviin ja käännekohdissa nuoliopasteilla. Reitin varrella on opastauluja mm. asutuksesta, tervanpoltosta ja harjun olemuksesta. Reitti on helppokulkuinen ja pääosin metsäautotiepohjainen. Harjuun noustessa ja sieltä laskeutuessa on jyrkähköt rinteet, jotka antavat kokemuksen harjun luonteesta. Reitti polku on kauttaaltaan kuivaa kangasmaata. Reitistä on noin yksi kilometri Metsähallituksen omistamaa vanhojen metsien suojelualuetta, jossa puusto on iältään noin 100-200-vuotta. Kartat ja reititValtatie 23:lta käännytään Petäjäveden kohdalta valtatielle 18 Multialle (Seinäjoki). Ajetaan noin 8 km ja käännytään vasemmalle Penkkalantielle juuri ennen Pengerjoen siltaa. Heti risteyksen jälkeen vasemmalla on opastustaulu retkipolulle. Paikalla on opastus myös Pien-Hetteen lintutornille, jonne matkaa n. 300 m. | 
| 
Reitti ja palvelut Syrjäharjuun on rakennettu vuonna 2003 Hetteen eräsija-hankerahoituksella opastettu retkipolku. Retkipolun pituus on noin 4 kilometriä. Polun lähtö- ja paluupiste on Petäjävesi-Multia maantieltä ennen Pengerjoen siltaa vasemmalle erkaneva Penkkalan tienhaara. Polku on opastettu lähtöpisteessä informaatiotaululla ja matkan varrella punaruskein maalitäplin puihin, kiviin ja käännekohdissa nuoliopasteilla. « Takaisin luontokohteisiin |
|
|
|