FI | EN
FI | EN

Kunnanvirasto palvelee ajanvarauksella  014 2673 000 ark. klo 9 - 14Suutarintie 4, 41900 Petäjävesi kirjaamo@petajavesi.fi

 Kunnanvirasto palvelee ajanvarauksella  014 2673 000 ark. klo 9 - 14

Suutarintie 4, 41900 Petäjävesi kirjaamo@petajavesi.fi

Tiedote 8.6.2021

Petäjäveden kunnanhallituksen 7.6.2021 päätöksiä

Omistajaohjauksen tuloksellisuuden arviointi

Petäjäveden kunnan hallintosäännön mukaisesti kunnanhallitus arvioi vuosittain omistajaohjauksen tuloksellisuutta kuntakonsernin kokonaisedun toteutumisen, riskienhallinnan ja menettelytapojen kannalta ja teettää ulkopuolisen arvioinnin kerran valtuustokaudessa. Ulkopuolisen arvioinnin on toteuttanut BDO Oy ja arviointi on valmistunut 26.5.2021. Arviointi pohjautuu kunnan omistajaohjaukseen liittyviin dokumentteihin ja avainhenkilöhaastatteluihin sekä kunnanhallitukselle ja valtuuston puheenjohtajistolle toteutettuun kyselyyn.

Ulkopuolisen arvioinnin mukaisesti kunnan omistajaohjausta on toteutettu kuntakonsernin kokoon nähden riittävällä tasolla ja se on olennaisilta osin ollut tuloksellista menettelytapojen, riskienhallinnan ja kuntakonsernin kokonaisedun toteutumisen näkökulmista. Omistajaohjauksen kehittämiseksi raportissa esitetään muutamia suosituksia mm. omistajapolitiikan huomiointiin kunnan strategiassa, talousarviossa konserniyhtiöille asetettaviin selkeisiin kuntastrategiasta johdettuihin toiminnallisiin ja taloudellisiin tavoitteisiin ja tavoitteiden raportoinnin kehittämiseen sekä aktiivisen vuoropuhelun kehittämiseen. Konserniohjeessa on määritelty omistajaohjauksen menettelytapoja ja huomioitu kuntalain määräyksen konserniohjeen sisällöstä. Arvioinnin pohjalta konserniohjeen määräyksiä on kuitenkin syytä täydentää ja velvoittaa yhtiöiden hallitusten jäsenet perehtymään konserniohjeeseen, kun uudet jäsenet aloittavat toimintansa.

BDO Oy:n asiantuntija oli kunnanhallituksen kokouksessa esittelemässä arvioinnin keskeisiä tuloksia. Kunnanhallitus merkitsi arvioinnin tiedokseen ja päätti, että arvioinnin tulokset huomioidaan kuntastrategian, talousarvion ja konserniohjeen päivityksen valmistelussa.

Petäjäveden kunnan talouden tasapainottamisohjelman 2020-2024 päivittäminen

Petäjäveden kunnan talouden tasapainottamisohjelma vuosille 2020-2024 on hyväksytty kunnanvaltuustossa 8.6.2020 § 27. Tasapainottamisohjelmassa tavoitteeksi asetettiin yhteensä noin 1 milj. euron säästötoimet. Tasapainottamiskeinojen keräämiseksi toteutettiin kyselyt henkilöstölle, valtuutetuille ja nuorisovaltuutetuille sekä haastatteluja luottamushenkilöille ja viranhaltijoille. BDO Oy:n edustajat osallistuivat talouden tasapainottamistyöryhmän kokouksiin sekä johtoryhmän kokoukseen. Viranhaltijat, henkilöstö sekä työryhmä ja poliittisten ryhmien edustajat antoivat paljon taustatietoja, keinoehdotuksia ja lisäselvityksiä. BDO:n asiantuntijat toivat oman asiantuntemuksensa tasapainottamiskeinojen löytämiseen, kokoamiseen ja selvityksen toteuttamiseen.

Tasapainottamisohjelmaa ja siihen sisältyviä henkilöstötoimenpiteitä käsiteltiin yhteistyötoimikunnan kokouksissa ja henkilöstön edustajat antoivat omat kannanottonsa ohjelman toimenpiteisiin. Tasapainotusohjelman toimenpiteet olivat pohjana vuoden 2021 talousarvion raamille ja ohjelman toimenpiteet sisältyvät suurilta osin hyväksyttyyn talousarvioon.

Tasapainotusohjelman hyväksymisen jälkeen tunnusluvut ja ennusteet ovat päivittyneet. Lisäksi tasapainotusohjelman toimenpiteitä on ollut tarpeen tarkentaa ja päivittää. Johtoryhmä on valmistellut tasapainotusohjelman päivitystä. Päivitystarpeita on käyty läpi talouden tasapainotustyöryhmän kokouksessa 28.4.2021 ja yhteistyötoimikunnan kokouksessa 20.5.2021. Mahdolliset henkilöstön edustajien kirjalliset kannanotot on pyydetty toimittamaan 2.6.2021 mennessä kunnanhallituksen käsittelyä varten.

Tasapainotusohjelman toimenpiteet ja kustannusvaikutukset on päivitetty vuosille 2021-2024. Lisäksi on tarkennettu vuoden 2020 toteumatiedot. Verotulot ja valtionosuudet on huomioitu viimeisimpien päivitysten mukaisina (toukokuu). Mahdollisia veroprosenttien korotuksia ei ole huomioitu talouden tasapainottamisohjelmaan, vaan veroprosentit päätetään erikseen vuotuisen talousarviovalmistelun yhteydessä. Vuodelle 2021 on käytetty huhtikuun tilanteen mukaista tilinpäätösennustetta. Vuosille 2022-2024 on lisätty laskennallinen toimintamenojen kasvu 1,5 %. Tuottoihin on vuosille 2021-2024 huomioitu vanhuspalvelujen tulojen vähentyminen asiakasmaksulain muutoksen johdosta.

Päivitys ei tässä vaiheessa aiheuta talousarviomuutostarpeita vuodelle 2021. Talousarviota päivitetään tarvittaessa syksyn kuluessa. Talousarvion raami vuodelle 2022 valmistellaan päivitetyn tasapainotusohjelman toimenpiteiden pohjalta. Raami käsitellään kunnanhallituksessa elokuussa.

Kunnanhallitus hyväksyi tasapainottamisohjelman vuosille 2021-2024 ja esittää sen valtuustolle hyväksyttäväksi. Valtuusto käsittelee asiaa kokouksessaan 14.6.2021.

Petäjäveden kunnan hallintosääntö 1.8.2021

Petäjäveden kunnan hallintosääntö ja toimintasäännöt on uusittu 2017 alkaneelle valtuustokaudelle. Hallintosäännössä on noudatettu Kuntaliiton hallintosääntömallia. Hallintosääntöön on tehty välttämättömiä päivityksiä valtuustokauden kuluessa. Päivitysten yhteydessä on tullut ilmi tarve hallintosäännön uudistamiselle siten, että erilliset elinvoiman ja hyvinvoinnin toimintasäännöt yhdistetään osaksi hallintosääntöä.

Lisäksi hallintosääntöä on tarpeen uudistaa mm. Petäjäveden ja Multian mahdollisen lupalautakuntayhteistyön myötä sekä erillisen hyvinvointilautakunnan yksilöasioiden jaoston myötä. Uusi valtuustokausi alkaa elokuun alussa, jolloin uuden hallintosäännön tulee olla voimassa uusien toimielinten aloittaessa toimintansa 1.8.2021 alkaen.

Hallintosääntöön on valmisteltu seuraavat keskeiset uudistukset:

- erillisten toimintasääntöjen yhdistäminen osaksi hallintosääntöä (viranhaltijoiden toimivalta)

- Petäjäveden ja Multian kuntien yhteinen lupalautakunta

- hyvinvointilautakunnan alainen yksilöasioiden jaosto

- kokouspalkkiosäännösten kirjaaminen osaksi hallintosääntöä ja palkkiokirjausten tarkistukset

- normaalista toimivallasta poikkeaminen ja erillisen poikkeusolojen johtosäännön kirjaaminen osaksi hallintosääntöä

- muut yksittäiset korjaukset/täsmennykset

Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle hallintosäännön hyväksymistä lisättynä seuraavilla korjauksilla:

Puheenjohtajien vuosipalkkiot (§ 167) määritetään seuraavasti:

- kunnanvaltuuston puheenjohtaja 2.750 euroa

- kunnanhallituksen puheenjohtaja 3.000 euroa

- hyvinvointilautakunnan puheenjohtaja 2.500 euroa

- kuntarakennelautakunnan puheenjohtaja 1.500 euroa

- lupalautakunnan puheenjohtaja 850 euroa

- tarkastuslautakunnan puheenjohtaja 1.250 euroa

- keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja 200 euron kertakorvaus/vaali

Palkkion maksamisen edellytyksiin (§ 176) lisätään puheenjohtajan kokouspalkkion maksamisen edellytykseksi, että hän toimii puheenjohtajana koko kokouksen ajan tai vähintään puolet kokouksen kestosta.

Valtuusto käsittelee asiaa kokouksessaan 14.6.2021.

Petäjäveden kunnan näkemys Seututerveyskeskuksen palvelusopimukseen vuodelle 2022

Seututerveyskeskuksen talouden suunnittelun kehittämiseksi ja liikelaitoksen kuntayhteistyön tiivistämiseksi on otettu käyttöön vuosikello, jonka on laatinut kuntien talousasioista vastaavista ja Seututerveyskeskuksen hallinto- ja talouspäälliköstä koostuva taloustyöryhmä.

Petäjäveden kunnan ensimmäinen vuosikellon mukainen palvelusopimusneuvottelu on käyty 22.4.2021. Neuvotteluissa Seututerveyskeskuksen johto kuvasi näkymiä perusterveydenhuollon palvelutarpeesta ja lähivuosien muutoksista ikärakenteessa sekä yleisesti Seututerveyskeskuksen toiminnasta ja tiedossa olevista muutostarpeista toiminnan ja henkilökunnan osalta. Vuosikellon mukaisesti seuraava vaihe palvelujen järjestämisen suunnittelussa ja talousarvion laadinnassa on kunnan lausunto palvelusuunnitelmasta.

Kunnanhallitus päätti, että Petäjäveden kunnan kannanottona Seututerveyskeskuksen palvelusuunnitelmaluonnoksesta vuodelle 2022 todetaan seuraavaa:

Palvelusuunnitelmassa on monia hyviä ja kustannustehokkuutta tuovia esityksiä, kuten esimerkiksi etävastaanottomahdollisuuksien ja moniammatillisen tiimimallin hyödyntäminen. Petäjäveden kunta pitää tätä kehitystä hyvänä ja kannustaa edelleen Seututerveyskeskusta pohti-maan uusia toimintamalleja toiminnan ja palvelujen monipuolistamiseen, palvelutarpeen arviointiin ja resurssien oikein kohdentamiseen. Esimerkiksi hengitystieinfektiovastaanottojen keskittäminen suurimpiin toimipisteisiin on perusteltua palvelujen hyvän laadun ja saatavuuden sekä kustannustehokkuuden turvaamiseksi. Petäjäveden kunta kuitenkin huomauttaa, että palvelujen suunnittelussa ja resurssien varaamisessa tulee edelleen huomioida myös lähipalvelujen turvaaminen kunnan asukkaille, joilla ei ole mahdollisuutta asiointiin esimerkiksi Keuruun toimipisteessä siten, että palvelut jakautuvat tasaisesti kaikille Seututerveys-keskuksen alueen kunnille.

Petäjäveden kunta edellyttää, että Seututerveyskeskus pyrkii hillitsemään kustannustason nousua läpi palvelutuotannon ja valitsemaan vaikuttavia ja kustannustehokkaita palvelun tuottamistapoja. Henkilöstön työpanoksen oikeaan ja tasapuoliseen sekä palveluntarvetta tukevaan kohdentamiseen on syytä edelleen panostaa.

Samalla Petäjäveden kunta haluaa edelleen nostaa myös tässä yhteydessä esiin kunnittaisen kiinteän laskutuksen kehittämisen, sillä vaikka laskutusmalli ei liity suoraan palvelusuunnitelmaan, on sillä keskeinen vaikutus kustannustason ennakointiin kunnan näkökulmasta. Kunnan-hallitus on jo aiemmin esittänyt Seututerveyskeskuksen johtokunnalle, että kuntien tasauslaskutus järjestettäisiin jatkossa siten, että jäämät tasataan kuntien seuraavien vuosien laskutuksessa. Nykyinen kiinteän laskutuksen malli, jossa tasaus tehdään tilinpäätösvaiheessa ei tue alkuperäistä ajatusta laskutuksen ennakoitavuudesta. Petäjäveden kunta kannustaa tutkimaan esimerkiksi taloustyöryhmän raportissa esitettyä vaihtoehtoa, jossa tasausmekanismi rakennettaisiin osaksi kiinteän laskutuksen mallia. Yhtenä vaihtoehtona voisi olla myös KSSHP:n käyttämä jäsenkuntien laskutusmalli, missä osa laskutuksesta perustuu kunnan väestömäärään ja osa edeltävien vuosien palvelujen käyttöön.

Lisäksi edelleen on syytä panostaa aktiiviseen kustannusten raportointiin kunnille sekä yleiseen viestintään ja tiedottamiseen palveluista ja palveluissa tapahtuvista muutoksista kuntien yhteyshenkilöille. Petäjä-veden kunnan talouden tasapainotusohjelman päivitys on valmisteltu siten, että toimintakulujen nousu vuodelle 2022 olisi 1,5 %. Petäjäveden kunta edellyttää, että myös Seututerveyskeskus laatii vuoden 2022 palvelusopimusesityksen siten, että se huomioi vastaavan maksimikustannustennousutason 1,5 % vuoden 2021 talousarvioon verrattuna.

Petäjäveden ja Multian yhteistyösopimus rakennustarkastajasta ja rakennustarkastajan viran perustaminen

Petäjäveden kunta ja Multian kunta ovat neuvotelleet yhteisen rakennustarkastajan palkkaamisesta. Neuvottelujen pohjalta on valmisteltu sopimusluonnon yhteistoiminnasta. Sopimuksella sovitaan rakennustarkastajan viran hoitamisesta sopijakunnissa. Työnantajan velvoitteista vastaa Petäjäveden kunta.

Rakennustarkastajan työn pääpainopistealueet ovat:

- neuvonta ja ohjaus

- rakennus-, toimenpide- ja maisematyölupien sekä toimenpideilmoitusten käsittely

- poikkeamis- ja suunnittelutarveratkaisuhakemusten valmistelu

- työnjohtajien ja suunnittelijoiden hyväksyminen

- katselmukset

- julkisivujen ja ympäristön kunta ja siisteys

- valitusten ja ilmoitusten perusteella tapahtuva valvonta

Rakennustarkastajan tehtäviin kuuluu sopijakunnissa mm. seuraavaa:

- vanhojen rakennuslupien käsittely

- rakennusjärjestyksen päivittäminen ja ajan tasalla pitäminen

- jatkuva taksojen tarkastelu

- kiinteistö- ja verorekisterin tarkastelu ja ylläpitäminen

- hajajätevesi ja roskaantumisen valvonta yhteistyössä ympäristötoimen kanssa

- lisäksi muut toimialaa koskevat tehtävät

Rakennustarkastajan työaika jakautuvat Petäjäveden ja Multian kunnille seuraavien osuuksien mukaan: Petäjävesi 60 %, Multia 40 %. Rakennustarkastajan toimipisteitä ovat Petäjäveden kunta ja Multian kunta. Rakennustarkastaja työskentelee pääsääntöisesti seuraavasti: Multialla maanantai-tiistai, Petäjävedellä keskiviikko-perjantai. Petäjäveden kunta vastaa rakennustarkastajan palkkakustannuksista ja laskuttaa vastaavasti Multian kuntaa sen osuudesta palkkakustannuksiin. Kustannukset perustuvat kiinteään kuntakohtaiseen osuuteen työosuuksiin suhteutettuna (Petäjävesi 60 % ja Multia 40 %).

Kunnanhallitus päätti yhteistyön aloittamisesta. Yhteistoimintasopimus tulee voimaan 1.12.2021 lukien ja voimassa toistaiseksi. Samalla irtisanotaan Keuruun kanssa tehty 1.1.2020 voimaan tullut rakennusvalvontayhteistyösopimus.

Matkailun yhteistoimintasopimus 2022-2024 / Jyväskylän kaupunki, Visit Jyväskylä Region

Jyväskylän kaupunki, Visit Jyväskylä Region on uudistanut nimensä ja on laajentamassa toimintaansa kaikkiin keskisuomalaisiin kuntiin vuoden 2022 alusta alkaen. Nimenmuutoksella toimija haluaa viestittää myös yhä selkeämmin laajasta matkailualueesta sekä matkailun alueellisesta kuntarajat ylittävästä yhteistyöstä. Laajentamistoimien taustalla on Keski-Suomeen jalkautettava DMO-toiminta (Destination Management Organization), joka on jo käytössä jokaisella Suomen merkittävällä matkailualueella. DMO toiminta vastaa oman alueensa sopimuskumppaneiden matkailun edistämisestä, kehittämisestä, markkinoinnista, myynninedistämisestä ja edunvalvonnasta. Alueelliset DMO:t toimivat myös Visit Finlandin verkoston yhteysorganisaatioina alueille, sekä ja operatiivisina yhteistyökumppaneina. Uudistuksen myötä Visit Jyväskylä Region tarjoaa Keski-Suomen matkailustrategiaan 2021–2025 pohjautuen kaikille Keski-Suomen kunnille kolmevuotista sopimuskautta vuodesta 2022 alkaen. Yhteistyökuntien kustannus koostuu toiminnan perusrahoitusosuudesta ja henkilöstöosuudesta. Perusrahoitusosuus perustuu asukasmäärään ja arvioituun matkailulliseen vetovoimaan ja henkilöstöosuus muodostuu kuntien kuntakummin kustannuksista. Henkilöstöosuuden kustannukset jaetaan viiden kunnan kesken.

Kunnanhallitus päätti, että Petäjäveden kunta solmii komivuotisen matkailun yhteistyösopimuksen Jyväskylän kaupungin, Visit Jyväskylä Regionin kanssa. Solmittavalla sopimuksella Petäjäveden kunta on mukana Keski-Suomen matkailun yhteisessä DMO-toiminnassa. Sopimuksen myötä Petäjävesi on osa Visit Jyväskylä Regionin markkinoimaa Keski-Suomen matkailualuetta. Yhteistyösopimuksella Petäjäveden alueen matkailuyritykset voivat osallistua veloituksetta Visit Jyväskylä Regionin järjestämiin valmennusohjelmiin, hyödyntää ympärivuotisesti veloituksettomia näkyvyysmahdollisuuksia sekä osallistua yhteismarkkinointiin yhteisesti sovitulla rahoitusperiaatteella. Myös kansainväliseen markkinointiin voivat Petäjäveden yrittäjät osallistua kansainvälisyyskriteerit täytettyään. Sopimuksen mukaan Petäjävesi voi nostaa kolme kohdetta Visit Jyväskylä Regionin Verkkosivuille. Yhteistyösopimuksen myötä Visit Jyväskylä Region nimeää Petäjäveden kunnalle oman kuntakummin neljän muun yhteistyökunnan kanssa.

Karavaanareiden väliaikaisen matkaparkin perustaminen (Miilutie 2)

Matkaparkki.com Oy on ollut yhteydessä Petäjäveden kuntaan ja tiedustellut, että löytyisikö Petäjäveden keskustan läheisyydestä paikkaa väliaikaisen matkaparkin perustamiseksi.  Matkaparkki.com on suomalainen alusta / sovellus mistä karavaanimatkailijat voivat varata itselleen matkaparkin ja yöpyä siinä luvallisesti sekä turvallisesti. Yrityksen tarkoituksena on saada mahdollisimman paljon parkkeja ympäri Suomen, sillä matkaparkkien kysyntä on valtavassa nosteessa samoin kuin karavaanimatkailun suosio.

Matkaparkki on lyhytaikaiseen leiriytymiseen tarkoitettu paikka. Matkaparkit eivät kilpaile leirintäalueiden kanssa, sillä ne soveltuvat vain lyhytaikaiseen, korkeintaan parin kolmen vuorokauden pysähdykseen. Matkaparkin palvelut ovat myös leirintäalueen tarjontaa vaatimattomammat. Matkaparkit voivat olla maksuttomia, mutta yleensä niiden palveluista peritään pieni yöpymismaksu. Suurin osa matkaparkeista on perustettu väliaikaiseksi matkaparkiksi.

Kunnanhallitus päätti, että vanhan ”käsityökoulun” (Miilutie 2) parkkipaikalle perustetaan maksimissaan viiden matkailuvaunuyhdistelmän matkaparkki karavaanareille ja toiminnasta solmitaan vuokrasopimus Matkaparkki.com Oy:n kanssa. Yöpymisten tuloista 80 % tilitetään suoraan kunnalle ja parkin perustaminen ei vaadi kunnalta suuria alkuinvestointeja.

Kuolinpesän omaisuuden kohdentaminen

Kunta on hakenut kuolinpesän omaisuutta ja Valtiokonttori on 22.2.2021 tehnyt päätöksen perinnön luovuttamisesta. Päätöksen mukaisesti Valtiokonttori on pysyttänyt pesän rahavaroista 85.000 euroa valtiolla. Tämä perustuu Valtiokonttorin harkintavaltaan ja vakiintuneeseen ratkaisukäytäntöön. Kuolinpesän muu omaisuus on luovutettu Petäjäveden kunnalle siten, että kunta vastaa pesän veloista ja maksuista. Pesänselvittäjän yms. kulujen jälkeen kunnalle tuleva osuus on 57.280 euroa. Valtiokonttori on hakemuksen perusteella myöntänyt varat kohdennettavaksi perusturvan, erityisesti kotihoidon ja vammaispalvelujen asiakkaiden hyvinvointiin ja arkea tukevien toimien ja palveluiden rahoittamiseen sekä kunnan alueen virkistys- ja puistoalueiden kunnostukseen petäjävetisten hyvinvoinnin turvaamiseksi.

Hyvinvointi- ja kuntarakennelautakunta ovat käsitelleet kokouksissaan varojen kohdentamista. Kunnanhallitus päätti lautakuntien esityksien mukaisesti, että kuolinpesän omaisuus kohdennetaan siten, että hyvinvointilautakunta saa käyttöönsä 50 % ja kuntarakennelautakunta 50 % saadusta kuolinpesän omaisuudesta. Hyvinvointilautakunnan osuus kohdennetaan kotihoidon ja vammaispalvelujen asiakkaiden hyvinvointia ja arkea tukevien toimien ja palveluiden kehittämiseen vuosien 2021-2022 aikana. Kuntarakennelautakunnan osuus kohdennetaan kunnan alueen virkistys- ja puistoalueiden kunnostukseen (mm. Kettulanvuoren alueen kehittämiseen) vuosien 2021-2022 aikana.

Petäjäveden kunnan henkilöstöetuudet v. 2021 / Korona-ajan kompensaatio

JUKO on pyytänyt 24.3.2021 paikallisneuvottelua liittyen korona-ajan korvauksiin sekä koronalisään. Luottamusmiesten kanssa sovittiin, että neuvottelussa keskustellaan JUKO:n neuvottelupyynnön mukaisista asioista koko kunnan henkilöstön osalta. Yhteisesti sovitusti neuvotteluja korona-ajan korvauksista on käyty 22.4.2021 ja 12.5.2021 kaikkien kunnan pääluottamusmiesten kanssa. Työnantajaa neuvotteluissa ovat edustaneet kunnanjohtaja, hallintojohtaja ja sivistystoimenjohtaja.

Paikallisneuvottelupyynnöt on jätetty samanaikaisesti ympäri Suomen. Luottamusmiesten näkemyksen mukaan korona on tuonut mukanaan paljon lisätyötä ja työn vastuullisuus ja vaativuus on muuttunut koronan myötä. Korona-ajan kuormitus on näkynyt erityisesti myös esimiestehtä-vissä. Luottamusmiehet ovat neuvotteluissa esittäneet, että työnantaja kompensoisi korona-ajan vastuun lisääntymistä ja pohdittaisiin mahdollisuutta kertakorvaukseen. Neuvotteluissa on tuotu esiin työnantajan puolelta kunnan taloudellinen tilanne, joka on edelleen haastava, vaikka vuosi 2020 toteutuikin pelättyä parempana. Koronan aiheuttamaan kuormitusta on osin huomioitu erilaisilla työjärjestelyillä ja rajaamalla työ osin vain välttämättömiin tehtäviin. Esimiestyötä koronatilanteessa on pyritty tukemaan mm. erilaisilla järjestelyillä, esimiesten koulutuksella ja yhteistyöllä työterveyshuollon kanssa.

Neuvottelut on käyty yhteisesti hyvässä hengessä ja neuvottelujen tuloksena esitettiin kunnanhallitukselle, että korona-ajan korvauksena työntekijöille lisättäisiin hyvinvointi- ja kulttuuripalvelusetelien määrää siten, että jokainen maaliskuun 2020-kesäkuun 2021 välillä työssä ollut työntekijä saisi maksimissaan 80 euroa/henkilö hyvinvointi- ja kulttuuripalveluseteleitä. Kunnanhallitus hyväksyi esityksen.

Lisäksi toisena osana koronakompensaatiota ja henkilöstön työhyvinvoinnin tukemista kunta on hakenut kuntien eläkevakuuttajan Kevan työelämän kehittämisen hankerahoitusta kaksivuotiselle hankkeelle. Suunnitelman mukaan hanke käynnistyisi syksyllä 2021 ja kestäisi elokuun 2023 loppuun. Rahoitusta on haettu yhteensä 30.000 euron ”Virtaa sun työhön” -hankkeelle. Hankerahoitus voi olla maksimissaan 50 % hankkeen kustannuksista. Päätös rahoituksesta saadaan viikolla 33.

Edustajan nimeäminen kutsuntalautakuntaan

Kunnanhallitus nimesi Petäjäveden kunnan edustajaksi kutsuntalautakuntaan varsinaiseksi jäseneksi kunnanjohtaja Mikko Latvalan ja varajäseneksi elinvoimapäällikkö Arto Kummalan. Nimeämiset ovat voimassa toistaiseksi, kunnes toisin päätetään.

Tietohallinnon vuosi 2020

Kunnan tietohallintotyöryhmä on ICT-päällikön johdolla valmistellut raportin tietohallinnon vuodesta 2020. Kunnan tietohallintotyöryhmään kuuluvat hallintojohtaja Anni Hakala, ICT-päällikkö Petteri Salenius, tietohallintoasiantuntija Anne Laitinen ja hallinnollinen sihteeri Jaana Nevanperä.

Tietohallinto toteuttaa vuosittain yhdessä muiden avainhenkilöiden kanssa mittavan määrän erilaisia projekteja ja kehityshankkeita. Vuoden 2020 aikana toteutettiin mm. taloushallinnon ohjelmiston päivitys, pankkiohjelman siirto, Primus ja Wilma-ohjelmistojen siirto SaaS-ympäristöön, henkilöstön sisäisen viestinnän intran uudistus ja sähköisen perehdytysosion laatiminen sekä asianhallintajärjestelmän päivittämiseen ja tiedonohjaussuunnitelmaan liittyvät projektit.

Raportoinnilla on tarkoitus tuoda paremmin näkyväksi tietohallinnon työtä ja projektien toteutusta vuoden aikana. Lisäksi raportoinnilla tuotetaan myös tietoa kunnanhallitukselle tietohallinnon toiminnasta. Vuosi 2020 on ensimmäinen raportoitava vuosi. Raportointia on tarkoitus kehittää edelleen myös jatkossa ja toteuttaa raportointi tilinpäätösaikataulussa.

Kunnanhallitus merkitsi tiedokseen Tietohallinnon vuosi 2020 -raportin.

Perusturvajohtajan ja teknisen johtajan viran täyttämiset

Perusturvajohtajan ja teknisen johtajan kärkiehdokkaiden soveltuvuusarvioinnit ovat parhaillaan toteutettavana. Soveltuvuusarviointien tulokset raportoidaan kunnanhallitukselle 21.6.2021.

Molempien rekrytointien kärkiehdokkaat olivat etäyhteydellä kutsuttuina kunnanhallituksen kokouksessa siten, että kärkiehdokkaille oli varattu 15 min/hlö haastatteluaika.

Kunnanhallitus tekee valintapäätökset kokouksessaan 21.6.2021.

Lisäksi kunnanhallitus päätti ravitsemisesimiehen nimikkeen muuttamisesta ruoka- ja siivouspalveluiden esimieheksi ja antoi yhtiökokousedustajana toimivalle kunnanjohtajalle evästyksensä Keski-Suomen Verkkoholding Oy:n ja Sammakkokangas Oy:n yhtiökokouksiin sekä lähetti edellisessä valtuuston kokouksessa jätetyn valtuustoaloitteen kunnallisen kansanäänestyksen järjestämisestä tuulivoimapuiston rakentamiseen liittyen konsernipalvelujen valmisteltavaksi.

Kunnanhallituksen pöytäkirja on luettavissa 9.6.2021 kokonaisuudessaan kunnan verkkosivuilla www.petajavesi.fi.

Lisätietoja: kunnanjohtaja Mikko Latvala, puh. 040 190 6904, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Tämä sivusto käyttää evästeitä toimiakseen mahdollisimman hyvin. Lue lisää evästeistä.
Ok