Kesällä kirkonkylälle asennettiin koirankakkaroskiksia ja ne on otettu hyvin käyttöön. Koirankakkaroskiksia on sijoitettu Halkokankaan, Litman, Olkkolan, Suutarintien, Pappilanpellon, Kapakallion ja Salmelan alueille. Syksyn aikana lisätään roskiksia keskustan, Halkokankaan ja Kapakallion alueille.
Koiran jätösten kerääminen lisää viihtyisyyttä ja on terveysteko. Koiran jätökset sisältävät bakteereja ja viruksia, jotka voivat levitä jalkineiden ja koiran tassujen kautta sisätiloihin ja mahdollisesi aiheuttavat sairauksia sekä ihmisille että koirille.
Miksi kerätä koirankakat pois katujen varsilta:
- Siisteys; koirankakan maatuminen kestää kahdesta viikosta kuukauteen, talvella kakka ei maadu
- Koiran jätökset levittävät ympäristöön erilaisia tarttuvia tauteja, viruksia, bakteereja ja loisia, jotka saattavat sairastuttaa ihmisiä ja muita koiria
- Et voi tietää onko koirasi taudin levittäjä, se voi olla oireeton kantaja
- Puutteellisesti loishäädetyn koiran jätöksistä sisäloiset välittyvät helposti toisiin koiriin, ihmisiin ja myös lapsiin
- Koiranjätösten mukanaan taudinaiheuttajat huuhtoutuvat sadevesien mukana vesistöihin ja loiseläinten munat siirtyvät maaperään
Tiiviisti asutulla alueella koirankakka kerääntyy, ellei sitä kerätä pois
Järjestyslain mukaan koiran uloste ei saa jäädä ympäristöön hoidetuilla alueilla.
Yleistä siisteyttä ylläpidetään ja taudinaiheuttajien leviämistä ennaltaehkäistään parhaiten keräämällä koiran jätökset ja laittamalla pussin roskikseen sekajätteeseen, ei kompostiin eikä biojätteeseen. Kotikompostissa taudinaiheuttaja eivät kuole.