Uimalan yleiset saunavuorot jäävät toistaiseksi tauolle
Petäjäveden Uimalan saunan yleiset saunavuorot ovat palvelleet vedenkäyttörajoitusten ajan kaikkia kuntalaisia maksutta. Yleinen sauna polkaistiin käyntiin heti rajoitusten alkaessa kuntalaisten omatoimisen verkostoveden säästön helpottamiseksi ja saunalla onkin ollut mukavasti kävijöitä.
Nyt vesitilanteen helpotuttua yleiset saunavuorot poistuvat toistaiseksi käytöstä, kun kotonakin voi käyttää vettä kohtuudella. Näin mahdollisimman moni koko syksyn uutterasti ahertaneista kunnan teknisen toimen tontuista pääsee joululomien ajaksi auttamaan pukkia.
Yleisille saunavuoroille on kuitenkin ollut kiinnostusta, joten kunta teettää joululomien jälkeen kyselyn kuntalaisten toiveista yleisen saunan jatkon suhteen.
Uimalan saunan löylyihin pääsee myös ilman yleisiä vuoroja vuokraamalla saunavuoron kirjastolta tai liittymällä avantouimareihin.
Kaikkia löylyttelijöitä kiittäen ja hyvää joulua toivottaen,
Kunnan saunatontut