Kunnanjohtajan työn painopistealueet kirjattiin poikkeusoloihin sopiviksi, tavoitteisiin palataan syyskuussa
Petäjäveden kunnanhallitus päätti kokouksessaan osana kunnanjohtajan vuosittaista arviointikeskustelua kirjata kunnanjohtajan työn painopistealueiksi talouden tasapainottamisen ja korona-tilanteen hoitamisen. Muihin ei-poikkeusajan tavoitteisiin palataan syyskuussa. Kunnanjohtajan vuosittainen kehityskeskustelu on käyty 8.4.2020 Petäjäveden kunnan puheenjohtajiston ja kunnanjohtajan kesken. Kunnanhallitus kävi keskustelun vuoden 2019 kehityskeskustelussa asetetuista tavoitteista, joita olivat kuntatalouden tervehdyttäminen, seutuyhteistyön kehittäminen, maakunnallisen soteratkaisun edistäminen, Palvalahden kaavoituksen loppuunsaattaminen ja tontinmyynnin käynnistäminen, aktiivisen yritysyhteistyön ylläpitäminen ja Kintauden alueen kokonaisvaltainen kehittäminen.
Yhteistoimintaneuvottelujen ensivaihe päätökseen – lomautukset koskevat yhteensä 40 henkilöä
Kunnanhallitus merkitsi kokouksessaan tiedoksi 16.4.2020 päättyneiden yhteistoimintaneuvottelujen ensivaiheen toimenpiteet. Neuvottelut käynnistettiin koronaviruspandemian aiheuttaman poikkeustilanteen ja siitä johtuvan työmäärän vähenemisen takia. Työnantajan ehdotuksen mukaisesti neuvotteluissa pyrittiin ensivaiheen tulokseen, jossa lomautukset koskisivat yhteensä 40 henkilöä. Paikallista neuvottelutulosta ei neuvotteluissa syntynyt, joten kunnanjohtaja on työnantajan yksipuolisella päätöksellä päättänyt ensivaiheessa tavoiteltujen toimenpiteiden toteuttamisesta yhteensä 40 henkilön määräaikaisin lomautuksin. Ensivaiheessa lomautukset koskevat kirjaston ja kulttuurin, varhaiskasvatuksen, opetuksen tukipalvelujen, siivouksen ja ruokapalvelujen henkilöstöä. Neuvotteluja jatketaan lisätoimenpiteiden osalta 22.4.2020.
Petäjäveden kunta puoltaa Keski-Suomen Verkkoholding Oy:n saneerausmenettelyn aloittamista, lisäksi nimettiin ehdokkaat yhtiön hallitukseen
Kunnanhallitus päätti puoltaa Keski-Suomen Verkkoholding Oy:n saneerausmenettelyn aloittamista. Pohjanmaan käräjäoikeus on pyytänyt lausumaan yrityksen omistajakunnilta ja Kuntarahoitukselta yrityssaneeraushakemukseen. Kunnanhallitus päätti lisäksi puoltaa asianajaja Jussi Laakkosen määräämistä yrityssaneerausmenettelyn selvittäjäksi. Laakkonen on antanut tehtävään suostumuksensa. Lisäksi päätöksen mukaisesti Petäjäveden kunta esittää, ettei velkojatoimikuntaa asetettaisi, koska kaikki velalliset ovat samassa asemassa suhteessa toisiinsa pois lukien takausten määrän. Jos velkojatoimikuntaan päädyttäisiin, tulisi siinä olla edustettuina velallisen toiminnan kannalta keskeiset velkojat.
Kunnanhallitus antoi kokouksessa evästyksensä Keski-Suomen Verkkoholding Oy:n varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään 11.5.2020. Kunnanhallitus nimesi ehdokkaakseen yhtiön hallitukseen Janne Tiaisen varsinaiseksi jäseneksi ja Heikki Puhakan varajäseneksi. Tiainen ja Puhakka toimivat parhaillaankin Petäjäveden kunnan edustajina yhtiön hallituksen varsinaisena ja varajäsenenä. Kunnan edustajana yhtiökokouksessa toimii kunnanjohtaja.
Kokouksen pöytäkirja on luettavissa kokonaisuudessaan kunnan verkkosivuilla keskiviikkona 22.4.2020.
Lisätietoja:
kunnanjohtaja Eero Vainio, puh. 041 449 3002, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
hallintojohtaja Anni Hakala, puh. 040 735 6560, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.