Keski-Suomessa etsitään perhehoitajien sijaisia – seuraava valmennus syksyllä
Keski-Suomeen tarvitaan uusia sijaishoitajia sijoitettujen lasten perhehoitoon. Sijaishoitaja hoitaa perhehoitoon sijoitettuja lapsia perhehoitajan vapaan, loman tai muun poissaolon ajan. Sijaisuus voi kestää yhden illan, viikonlopun tai olla säännöllistä vuosien ajan.
Sijaishoitajat valmennetaan tehtäväänsä
Sijaishoitajana voi toimia henkilö, joka on koulutuksensa, kokemuksensa tai henkilökohtaisten ominaisuuksiensa perusteella on sopiva. Sijaishoitajat osallistuvat valmennukseen, joista seuraava on syksyllä. Sijaishoitajat ovat yleensä yli 25-vuotiaita, mutta myös täysi-ikäinen alle 25-vuotias tuttu henkilö voi toimia lyhyen aikaa sijaishoitajana.
– Aika usein sijaishoitajina toimii perhehoitajien aikuistuneita lapsia tai muita läheisiä tai tuttuja, joille lapset ovat jo entuudestaan tuttuja, mutta sijaishoitajaksi voi hakeutua ihan uusikin ihminen, kertoo sosiaalityöntekijä Tarja Pesonen Keski-Suomen sijaishuoltoyksiköstä.
Sijaishoitajana voi toimia yhdelle tai useammalle perhehoitajalle.
Tehtävästä maksetaan palkkiota
Sijaishoitajalle maksetaan tehtävästä palkkiota ja matkakorvausta, kun hän hoitaa lapsia perhehoitajan kodissa. Jos hän hoitaa lapsia omassa kodissaan, tehtävästä maksetaan myös kulukorvausta.
Kaikki sijaishoitajat valmennetaan tehtäväänsä. Seuraava valmennus on syksyllä 2021. Valmennus kestää 12 tuntia ja se toteutetaan kahtena lauantaina. Lisäksi sijaishoitajille on tarjolla työnohjausta ja koulutusta.
Kiinnostuitko? Ota yhteyttä Keski-Suomen Sijaishuoltoyksikköön p. 040 832 2613.