FI | EN

Petäjäveden vammaisneuvosto on aloittanut toimintansa 1982, ollen ensimmäisiä Suomessa perustetuista vammaisneuvostoista. Vammaisneuvoston toiminta perustuu Sosiaali- ja terveysministeriön antamaan lakiin ja asetukseen. Petäjäveden vammaisneuvosto toimii kaikkien vammaisryhmien etujärjestönä kuntamme alueella. Kokoonnumme 4 kertaa vuodessa, 2 kertaa keväällä ja 2 kertaa syksyllä.

Järjestämme seurakunnan kanssa yhdessä kesäretken, kiertäen Suomen kaupunkeja ja paikkakuntia katselemassa erilaisia kohteita.
Osallistumme Vanhan kirkon kesäkonserttien kahvitukseen. Siitä saatavalla rahalla katamme seurakunnan kanssa yhdessä järjestettävän kesäretken linja-auto kustannuksia.

Toimimme Voimaa vanhuuteen – ohjelmassa ja sen puitteissa kehitämme Petäjäveden kunnan alueella asuvien vanhusten ja vammaisten liikuntaan liittyviä kysymyksiä.

Kierrämme kouluilla eri vammaisjärjestöjen kanssa kertomassa vammaisuudesta ja mitä vammaisuus tarkoittaa. Olemme saaneet yli 25 vuoden aikana kouluilta hyvän vastaanoton ja tulemmme jatkamaan koululuentoja myös tulevaisuudessa. Luennot olemme suunnannut koulujen 5-6 luokkalaisille.

Vammaisneuvosto on vammaisten henkilöiden ja heidän järjestöjensä sekä kunnan hallinnon edustajien neuvoa-antava yhteistyöelin. Vammaisneuvostolla ei ole asioissa päätäntävaltaa. Meillä on oikeus ja velvollisuus tehdä korjaus- ja parannusehdotuksia julkisten tilojen saattamiseksi sellaiseksi, että vammaisten on helppo asioida eri virastoissa, kaupoissa, pankissa, apteekissa ja terveysasemalla.

Meille voit kertoa, jos olet huomannut epäkohtia kuntamme alueella olevissa rakennuksissa. Esim. pyörätuoliluiskan puuttumisesta, liian kapeasta ovesta tai hankaluudesta oven avaamiseen.
Ota rohkeasti yhteyttä puheenjohtajaamme tai sihteeriimme, niin mietimme asiaa ja tarvittaessa teemme siitä kirjelmän kiinteistön omistajalle.

Marita Moilanen pj. Kehitysvammaiset ry 0505114853 Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Liisa Kiivanen vpj. K-S Näkövammaiset ry 0408410799 Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Marja Malmberg siht. K-S Epilepsiayhdistys ry 0405618265 Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Anja Riikonen Keski- Suomen Hegitysyhditys ry 040 7012503 Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Airi Lindholm K-S Muistiyhdistyksen Petäjäveden alaosastoa Muistikka 0408239382 Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Meri Tuominen hyvinvointilautakunnan jäsen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Juha Kortemäki kunnanhallituksen jäsen 0505390568 Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Susanna Saarenpää sosiaaliohjaaja, vammaispalvelut 0400366752 Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
seurakunnanedustaja nimetään myöhemmin

Vammaisneuvoston pöytäkirja 28.2.2019
Vammaisneuvoston pöytäkirja 22.11.2018
Vammaisneuvoston toimintakertomus 2018

Tämä sivusto käyttää evästeitä toimiakseen mahdollisimman hyvin. Lue lisää evästeistä.
Ok