Ensimmäiset asukkaat asettuivat Ylä-Kintausjärven rannalle Metsolanniemeen nykyisen Aholan talon paikalle jo vuonna 1561. Vuosisatojen kuluessa alueelle on syntynyt useita maataloja. Paikalliset maanviljelijät ja maamiesseura ovat olleet aktiivisesti kehittämässä maanviljelystä.

Maatalous on tuonut muutakin toimintaa kylälle. Parhaimpina vuosina kylällä on toiminut kauppa ja osuuspankki. Jo 1990-luvun alussa kyläläiset ottivat asiakseen kartoittaa hiljenevältä kylältä myytävissä olevia tontteja kunnan tarjoamien tonttien lisäksi. 1990-luvulla rakennettiin kylälle useita taloja ja kyseinen vuosikymmen oli myös aktiivista kesämökkien rakentamisaikaa.

Maaseudun rauha, asumisväljyys, toimiva kyläkoulu ja luonnonkaunis ympäristö ovat houkutelleet 2000-luvulla uusia asukkaita kylälle. Erityisesti Kintaus-Uurainen tien varteen on rakennettu useita omakotitaloja. Viimeisen kymmenen vuoden aikana on kylälle rakennettu kymmenisen omakotitaloa sekä useita kesäasuntoja. 

Ylä-Kintaudella on aktiivinen kyläyhdistys. Useat kylän asukkaat, niin paljasjalkaiset kuin uudetkin, ovat talkoohenkisiä ja aikaansaavia. Uudet kyläläiset toivotetaan tervetulleiksi kylälle ja heitä muistetaan taotulla tuuliviirillä, joita näkyykin kyläkuvassa siellä täällä. Kyläyhdistys muistaa myös vauvaperheitä lahjakortilla paikalliseen Heinähattu -yritykseen.

Kun aiemmin kyläläisten kohtaamispaikkana oli kylän kauppa ja maamiesseurantalo, tänä päivänä kyläläiset kokoontuvat kylätalolla tai vaikkapa Sallistensuon laavulla. Kylätalolla kokoontuu viikoittain MLL perhekahvila sekä kansalaisopiston jumppa ja kahvakuula. Kylätalon pihaan saatiin myös syksyllä 2017 leikki- ja virikepuisto, joka on kaikkien vapaassa käytössä.

Ylä-Kintauden kyläkoulu lakkautettiin keväällä 2016, jolloin oppilaat siirtyivät Kintauden kouluun. Vielä koulun pihalle kuitenkin pystytetään talvisin jääkiekkokaukalo. Koulun urheilukenttä toimii talvella myös laskiaistapahtuman näyttämönä ja kesällä jalkapallopelien ym. joukkuepelien pelikenttänä. Pienemmille lapsille on urheilukentän vieressä leikkikenttä keinuineen ja rimpuilutelineineen. Koulun läheisyydessä oleva uimaranta on aktiivisessa käytössä kesäisin.

Tänä päivänä Ylä-Kintaus on elinvoimainen ja kehittyvä kylä, jossa viihtyy niin vanhukset kuin lapsiperheetkin. Kylällä on n. 300 vakituista asukasta, mutta kesäisin loma-asukkaiden saapuessa määrä kasvaa n. 600 asukkaaseen.

Pikalinkit

Ylä-Kintaus


Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen